Tuottajakärpänen puraisi minua teini-iässä, kun aloin yläasteella järjestää limudiskoja kylän teineille. Tuotoilla lottosimme koko luokan voimin ja uudelleen voitetuilla rahoilla, tarjosimme kaikille stipendit. Kulttuurituottaja opintoihin päädyin mutkan kautta vuonna 2003 ja sillä tiellä ollaan yhä.
Pallot ilmassa ja hihat käärittynä
Työni tuottajana pitää nykyisin sisällään B2B-tapahtumia livenä ja verkossa. Tuottajana olen monesti vastuussa paitsi tapahtuman ideoinnista ja konseptoinnista myös sen proikkaroinnista, jossa huomioidaan tapahtuman jokainen yksityiskohta paikan valintaan, sopivien esiintyjien löytämiseen ja buukkaamiseen, puheenvuorojen sparraukseen, tarjoiluihin kuin budjettiin, asiakastyytyväisyyteen ja siihen wau-efektiin.
Työssäni pääsen kilpailuttamaan eri palveluntarjoajia sekä työskentelemään näiden eri alojen ammattilaisten kanssa, jotka ovat projektissa mukana varmistamassa tapahtuman onnistumista. Pidän pallot ilmassa ja ihmiset tyytyväisenä.
Työni iso osa sisältää myös tapahtuman markkinointia ja viestintää. Mieluisia ovat etenkin viestinnän tehtävät, jotka suuntautuvat niin asiakkaalle, sidosryhmille kuin projektiin osallistuville.
Postauksia tuottajan arjesta
Mitä teen pähkinänkuoressa
• Suunnittelen, kehitän, koordinoin ja toteutan toimintaa
• Analysoin, raportoin ja sopeutan
• Projektipäälliköin
• Jalkautan strategian toiminnaksi
• Huolehdin, että viesti löytää perille
• Pidän pallon pyörimässä
Palautteita työkavereiltani, yhteistyökumppaneilta sekä pomoilta löydät LinkedIn:stä.
Työnäytteitä
Ohjelmisto- ja e-business ry
Tuotan tapahtumia ja sisältöjä noin 600:sta softa-alan yrityksestä koostuvan yhteisön tarpeisiin. Yleisömme koostuu pääasiallisesti toimitusjohtajista sekä muusta yritysjohdosta.
- Juniorirekry 2023 oli hitti – tapahtumassa 966 osallistujaa
- Juniorirekry -virtuaalitapahtuma oli menestys – 997 osallistujaa
- TIVI: Juniorikoodareiden rekrytapahtumasta tuli hitti – naiset löysivät ohjelmistoalan
- HS: Mahdoton tehtävä
- Kauppalehti: Julkishallinnon rekrytointitapa syventää koodaripulaa – Katri Koponen: ”Olemme kolmen vuoden päästä ongelmissa, jos mikään ei muutu”
- HS mielipide: Nuorissa koodareissa on valtava potentiaali
Helsinki Fintech Farm
Tuotin tapahtumia ja sisältöjä Suomen suurimman fintech-yhteisön tarpeisiin. Yleisömme koostui pääasiallisesti toimitusjohtajista sekä muusta finanssialan yritysjohdosta.
- FinStack uudet videot: Sääntelyn trendit ja tulevaisuus sekä valvonnan perusteet
- Uusi suomalainen digitaalisten finanssipalveluiden oppimisalusta
- Nordic Fintech Summit tuo alan edelläkävijät Helsinkiin maaliskuussa 2022
Marketing Finland
Tuotin kilpailuja ja niihin liittyviä gaaloja markkinointi- ja viestintäalan yhteisön tarpeisiin. Yleisömme koostui alan asiantuntijoista.
- Effie Finlandin ensikertalainen BOND pesee pöydän – nappasi Grand Effien, kaksi kultaa ja hopean
- Effie Awards 20. juhlavuosi Suomessa
- Suvi Lähde Effie Finlandin päätuomariksi – ”Luovuus on parhaimmillaan vaikuttavuutta”
Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL
Tuotin tapahtumia ja sisältöjä yhteisömme tarpeisiin. Yleisömme koostui pääasiallisesti viestintä- ja markkinointitoimistojen toimitusjohtajista sekä alan muista asiantuntijoista. Lautasella oli myös kilpailut ja niihin liittyviä gaalat markkinointi- ja viestintäalan yhteisön tarpeisiin.
