Hei kaikille! Olen pohtinut viime viikkoina aihetta, joka on ikuisesti ajankohtainen ja joka minun duunissa liittyy läheisesti erilaisiin järjestelmiin. Sain pohdinnalleni tällä viikolla nimen: sunk cost. Ihanaa, kun löytyy kohtalotovereita ja diagnoosi varmistuu.
Sunk cost -ilmiö on menneisiin kuluihin perustuva päätöksenteko. Ei ehkä ensikuulemalta vaikuta kovin viihdyttävältä, mutta aiheena se on yllättävän relevantti, meinasin sanoa alallamme, mutta pitää varmaan korjata se sanaan: elämässä.
Mitä sunk cost tarkoittaa?
Sunk cost tarkoittaa menneisyydessä tehtyjä investointeja – olivatpa ne sitten aikaa, rahaa tai muita resursseja – joita ei saa takaisin. Kyse on siis menneistä kuluista, jotka vaikuttavat nykyisiin ja tuleviin päätöksiimme, usein irrationaalisesti.
Esimerkin omaisesti: ajattele lippua tapahtumaan, jonka olet ostanut, jota et loppujen lopuksi halua (tai voi) käyttää. Vaikka järkevä osa sinusta tietää, että menetetty raha on nimensä mukaisesti mennyttä, sinulle jää jäytävän pakottava fiilis ”hyödyntää” ostos, vaikka se tarkoittaisikin istumista tapahtumassa, josta ei nauti tai jossa et oikeastaan edes haluaisi olla.
Siinä sitä sitten istuu kylmässä katsomossa palelemassa ja katsomassa amerikkalaista futista ja miettii elämässä tehtyjä valintoja. Oddly specific, tiedän.
Miksi tämä on relevanttia työelämässä?
Ainakin me tapahtuma-alan ammattilaiset olemme jatkuvasti tilanteissa, joissa joudumme arvioimaan, mihin resurssejamme sijoitamme – olipa kyse sitten ajasta, rahasta tai vaivannäöstä. Olennainen osa työtämme on oppia tunnistamaan, milloin projektista on aika päästää irti tai milloin siihen kannattaa sijoittaa enemmän.
Jokainen meistä on joskus kohdannut tilanteen, jossa olemme investoineet johonkin – projektiin, suhteeseen, unelmaan – vain huomataksemme, että olosuhteet ovat muuttuneet. Sunk cost -ilmiö voi kuitenkin saada meidät roikkumaan kiinni hankkeissa, jotka eivät enää palvele tavoitteitamme, vain koska olemme jo investoineet niihin niin paljon.
Ollaan rehellisiä, syvällä sisimmässä tiedämme, että olisi aika vetää töpsöli seinästä ja aloittaa alusta.
Eläminen muiden tekemien päätösten varjossa
Ah, aina yhtä ihanaa ja mieltä ylentävää.
Entä kun et olekaan se, joka on tehnyt päätökset? Ainakin itse olen useasti työelämässä kohdannut tilanteita, joissa joudun elämään ja työskentelemään muiden tekemien valintojen kanssa. Ehkä edeltäjäni sijoitti merkittävästi yrityksen resursseja projektiin, joka ei nyt näytäkään lupaavalta. Tai ehkä olen perinyt roolin, jonka kautta olen ollut sidottu jatkamaan strategiaa, jota en ole valinnut ja joka ei enää toimi.
Tässä tilanteessa sunk cost -ilmiön haaste kasvaa moninkertaiseksi. Ei ainoastaan omat, vaan myös muiden tekemien päätösten menneet investoinnit painavat vaakakupissa. Saattaa teoreettisesti olla mahdollista, että minulla ei ole oikeutta, tai en ole pystynyt perustelemaan riittävän painokkaasti aiempien päätösten romuttamista, vaikka se olisi aiheellista. Nythän ei nimittäin puhuta ainoastaan siitä miltä asiat näyttää paperilla vaan myös siitä miltä ne TUNTUVAT jo talossa kauemmin olleista tiimiläisistä.
Puhtaasti teoreettisesti. Totta kai. Mutta aina yhtä tuskaisesti näiden kanssa on joutunut elämään. Teoreettisesti.
Miten handlata sunk cost -ilmiötä?
- Arvioi nykytilanne. Pysähdy hetkeksi. Arvioi projektisi nykytilaa objektiivisesti. Onko jatkaminen järkevää? Vaatii rohkeutta haastaa vanhat päätökset ja ehdottaa uutta suuntaa. Muista, että jokainen päätös, myös muutoksen tekemättä jättäminen, kantaa seurauksensa.
- Pyri erottamaan menneet investoinnit nykyisestä päätöksentekoprosessista. Päätökset tulisi tehdä nykyisen parhaan tiedon ja tilanteen mukaan, ei menneiden investointien perusteella.
- Hyväksy, että menneet investoinnit ovat osa oppimisprosessia. Ne eivät määrittele tulevia päätöksiä.
Rohkeutta muuttua, mutta ei muutoksen vuoksi
Joskus tulee vastustamaton halu muuttaa toimivia asioita vain muutoksen vuoksi. Vastusta sitä. Ja se onkin jo ihan oman tekstinsä aihe.
Työelämässä, kuten elämässä yleensäkin, on tärkeää oppia, milloin päästää irti ja milloin pitää viisaasti kiinni. Vaatii rohkeutta myöntää, ettei jokainen investointi tuota toivottua tulosta ja vielä rohkeampaa on luopua huonosti toimivista menneistä päätöksistä, jotka estävät kehityksen.
Niinpä, menneet investoinnit eivät määritä sitä, minne olemme menossa.