Kun johtaja siirtyy asiantuntijarooliin, edessä voi olla odottamattomia haasteita. Vaikka kokemus päätöksenteosta, strategisesta ajattelusta ja ihmisten johtamisesta ei katoa mihinkään, oma rooli organisaatiossa muuttuu.
Enää ei tehdä päätöksiä, vaan vaikutetaan niihin epäsuoremmin. Tämä voi olla turhauttavaa, mutta myös mahdollisuus uudenlaiseen vaikuttamiseen.
Kun ymmärrät päätöksenteon taustat, mutta et ole se, joka päättää
Aiempi johtajakokemus antaa arvokkaan näkökulman: ymmärrät, miten päätökset syntyvät, mitkä asiat painavat vaakakupissa ja miksi kaikki ei tapahdu aina toivotulla nopeudella. Asiantuntijana voi kuitenkin tuntua vaikealta hyväksyä, että lopullinen päätäntävalta on muualla.
Miten tästä pääsee yli?
Hyvä lähtökohta on asettua esihenkilön asemaan, aivan kuten itse toivoisit tiimisi asiantuntijoiden toimivan. Omien näkemysten perusteleminen, aktiivinen vuorovaikutus ja yhteistyön rakentaminen auttavat vaikuttamaan päätöksiin ilman muodollista valtaa.
Balanssi vaikuttamisen ja päätäntävallan puutteen välillä
Johtajataustainen asiantuntija saattaa tiedostamattaan ajautua tilanteisiin, joissa ottaa liikaa vastuuta tai toisaalta turhautuu, kun ei voi tehdä ratkaisuja itse. Tärkeää on tunnistaa, milloin oma vaikuttaminen on tehokasta ja milloin on syytä antaa päätöksenteko niille, joille se kuuluu.
Yksi tapa tasapainottaa tilannetta on miettiä, missä rooleissa voi olla vaikuttava asiantuntija. Esimerkiksi sparraajana, suuntaviivojen hahmottajana ja kehitystyön tukena voi olla arvokas, vaikka lopulliset päätökset tehdään muualla.
Kun näkee virheet, mutta niiden korjaaminen ei ole omissa käsissä
Johtajataustaiselle asiantuntijalle voi olla erityisen turhauttavaa huomata epäkohtia tai kehityskohteita, mutta ilman mahdollisuutta suoraan korjata niitä. Tällaisissa tilanteissa on hyvä pohtia:
- Onko kyse aidosta virheestä vai vain erilaisesta tavasta tehdä asioita?
- Miten asian voisi nostaa esiin rakentavasti, ilman että se koetaan kritiikkinä?
- Onko mahdollista ehdottaa ratkaisua sen sijaan, että jumitetaan ongelman äärelle?
Vaikuttaminen onnistuu parhaiten, kun rakentaa luottamusta, ehdottaa konkreettisia ratkaisuja sekä osoittaa arvoa tiimin ja organisaation tavoitteiden kautta.
Uudenlaisen vaikuttamisen opettelu
Vaikka johtajataustainen asiantuntija ei enää tee päätöksiä, hänen kokemuksensa on edelleen arvokasta. Kyse on siitä, miten sen osaa tuoda esiin niin, että se palvelee kokonaisuutta.
Kun oppii navigoimaan ja tasapainottelemaan asiantuntijaroolin ja vaikuttamisen rajapinnalla, voi edelleen saada paljon aikaan vain hieman eri tavoin kuin ennen.