Tiedättekö sen fiiliksen, kun vanhat taidot pitää kaivaa naftaliinista? No, just sellainen tilanne osui kohdalleni, kun toimistollamme päätettiin siirtyä käyttämään HubSpotia CRM-järjestelmänä. Tämä tietysti tarkoitti, että pomolta tuli kehoitus suorittaa sertifikaatti perustaitojen varmistamiseksi.
Tästä nousi mukavat muistot mieleeni: uran alkuvaiheissa vietin monet illat HubSpot Academyn parissa. Suosittelenkin sitä lämpimästi kenelle tahansa, joka on joko vasta-alkaja tai haluaa päivittää osaamistaan. Tällä pääsee hyvin alkuun.
Mutta arvaa mitä? Päätin tehdä jotain ihan kreisiä!
Mutta arvaa mitä? Päätin tehdä jotain vähän hullua. Sen sijaan että olisin aloittanut perusteista, hyppäsin suoraan loppukokeeseen ihan vaan testimielessä – ja läpi meni! Innostuin jopa niin, että suoritin samalla vaivalla kaksi sertiä, ihan vain koska aihe on niin lähellä sydäntä ja selkeästi vanhassa muistissa.
Rehellisyyden nimissä, olen siis aikoinani näitä suorittanut, mutta sertit olivat vanhentuneet. Ihan kylmiltään en siis lähtenyt testaamaan.
Mitä suoritin?
HubSpot Sales Hub Software -sertifikaatti avasi silmäni uudelleen sille, miten CRM:ää voi hyödyntää myyntiprosessien automatisoinnissa. Kaikki asiakaspoluista sähköpostiketjujen automatisointiin tuli kerrattua. Yhteisömanagerin näkökulmasta nämä taidot ovat korvaamattomia, kun pitää hallita tuhansia kontakteja.
Social Media Marketing -sertifikaatti virkisti ymmärrystäni somestrategioiden luomisesta ja analytiikan käytöstä. Vaikka some on tuttua kauraa, oli hauska tarkistaa, onko mitään uutta tullut vastaan – ja toki dataan pohjautuvat perustelut somettamiselle ovat aina plussaa.
Ja paras uutinen? Nämä kaikki ovat täysin ilmaisia! HubSpot Academy tarjoaa maksuttomia sertifikaatteja kaikenlaisille digimarkkinoinnista kiinnostuneille. Kurssit ovat englanniksi, mutta materiaali on selkeää ja ymmärrettävää. Voit edetä omaan tahtiisi, ja kokeitakin saa uusia, jos ensimmäisellä kerralla ei tärppää.
Työnhakijat, huomio: saat heti digitaalisen todistuksen, jonka voi napauttaa suoraan LinkedIn-profiiliin. Näin osoitat osaamisesi potentiaalisille työnantajille tai asiakkaille. Itsekin lisäsin molemmat sertini saman tien profiiliini.
Jos siis työskentelet markkinoinnin, viestinnän tai myynnin parissa – tai olet vain kiinnostunut kehittämään digitaalisia taitojasi – suosittelen lämpimästi tutustumaan HubSpot Academyn tarjontaan. Se on kuin karkkikauppa digimarkkinoijalle. Ja mikä parasta, kukaan ei laske, montako karkkia otat!