Portfolio: LinkedIn-profiili kuntoon

Millainen on hyvä profiili? Oikeaa vastausta ei ole, kaikki riippuu siitä, mitä haluat saavuttaa LinkedInissä. Etsitkö uusia työmahdollisuuksia? Haluatko rakentaa asiantuntijabrändiäsi? Verkostoidutko kotimaassa vai kansainvälisesti?

Vaihtoehtoja on monia, mutta näillä vinkeillä pääset hyvään alkuun!

Jos haluat jo hifistellä, suosittelen katsomaan Software Finlandin ja Mimmit koodaa-ohjelman Junnurekry -tapahtumassa vuonna 2022 kuvatun Heli Järvenpään puheenvuoron.

1. Profiilikuva – selkeä ja tunnistettava

Parhaimmillaan LinkedInin profiilikuva on selkeä kasvokuva, josta sinut tunnistaa helposti. Erityisesti, jos tapaat uusia ihmisiä esimerkiksi tapahtumissa tai asiakastapaamisissa, heidän on helpompi löytää sinut profiilin perusteella.

(Yllättävän moni muuten aiheuttaa hämmennystä käyttämällä profiilikuvassa täysin erilaista tyyliä kuin työarjessa – esimerkiksi jättämällä silmälasit pois, vaikka käyttää niitä päivittäin!)

Olisi myöskin erinomaista, että kuvassa hymyilet (kauhea sanoa, sillä välitön setämies-tuulahdus, tämän sanottuani). Työssäni törmään monasti siihen, että kuva on otettu kännykällä vuonna nappi ja kivi, joten on joko huonolaatuinen tai ikävuosilta, jotka eivät enää vastaa todellisuutta….

Kannattaa siis päivittää se. Ja vaikka hitusen mollasin juuri niitä kännykkäkuvia vuodelta 2000, nykyisin kännykät ovat niin hyviä, että se onnistuu helposti. Hyviä vinkkejä esim. täältä: The Best Professional Headshot Poses in 2024

Varmista myös, että profiilikuvasi näkyy kaikille, myös verkostosi ulkopuolella oleville. Voit muuttaa näkyvyyttäsi LinkedInin asetuksista: Me > Settings & Privacy > Visibility > Profile photo ja valitsemalla Public.

Profiilikuvan suositeltu koko on 800 x 800 pikseliä. Voit ladata suuremman kuvan, jonka LinkedIn skaalaa automaattisesti. Jos kuvasi ei ole neliö, voit säätää sitä ennen tallentamista. Lopullinen kuva pyöristyy automaattisesti.

2. Otsikko kertoo olennaisen

Otsikko (Headline) näkyy LinkedInissä monissa paikoissa: hakutuloksissa, uutisvirrassa ja työnantajan sivulla. Myös Googlen hakutuloksissa se on keskeinen osa profiiliasi.

Otsikossa sinulla on käytössä noin 220 merkkiä. Pelkkä titteli toimii, mutta vielä parempi on, jos kuvaat siinä työsi ydintä ja vahvuuksiasi. Mieti esimerkiksi:

  • Kenelle työsi tuottaa arvoa?
  • Mitä konkreettista haluat saada aikaan?
  • Missä osaamisessasi olet erityisen vahva?

Laatuasiantuntijana voisit esimerkiksi sanoa: ”Varmistan sujuvat ja virheettömät prosessit, joiden avulla laatuvaatimukset täyttyvät ja asiakas saa sen, mitä on luvattu – tai enemmän.”Varmista, että työnantaja on oikein linkitetty

3. About-osio kertoo tarinasi

Tässä osiossa sinulla on tilaa kertoa itsestäsi, osaamisestasi ja tavoitteistasi. Pidä kuitenkin teksti ytimekkäänä – tämä ei ole perinteinen CV.

Aloita kertomalla, mitä teet juuri nyt. Sen jälkeen voit avata lyhyesti taustaasi ja kokemustasi. Toimiva tapa on käydä katsomassa, miten alan asiantuntijat eli LinkedInin ”julkkikset” ovat kirjoittaneet omat kuvauksensa.

Lisää tähän osioon myös yhteystietosi! Monet etsivät niitä ensisijaisesti Googlen kautta, joten profiilisi kautta ne on hyvä olla helposti saatavilla. Ainakin sähköpostiosoite kannattaa mainita. Halutessasi myös työnumerosi ja muut haluamasi sometilit kannattaa mainita.

4. Suomenkielinen vai englanninkielinen profiili?

Paras ratkaisu on molemmat. Pääkieleksi kannattaa valita se, jolla viestit eniten työssäsi. Vaikka valitsisit suomen, lyhyt englanninkielinen tiivistelmä parantaa profiilisi löydettävyyttä.

Huom! LinkedIn antaa mahdollisuuden luoda useita kieliversioita profiilista. Tämä onnistuu kohdasta ”Profile language”.

Näin lisäät profiilin toisella kielellä:

  1. Klikkaa Me-ikonia LinkedInin etusivun ylälaidassa ja valitse View Profile.
  2. Profiilin oikeassa reunassa klikkaa Edit -ikonia Profile language -kohdan vierestä.
  3. Valitse Add language ja valitse haluamasi kieli pudotusvalikosta.
  4. Päivitä nimesi tarvittaessa uuden profiilin kielen mukaiseksi.
  5. Kirjoita profiilisi tiedot kyseisellä kielellä, sillä käännöksiä ei tehdä automaattisesti.
  6. Klikkaa Create Profile ja Done.

Huom: LinkedIn-profiilin lisäkielet eivät ole saatavilla mobiilisovelluksessa, vaan ne pitää lisätä tietokoneella. Lisätietoja täältä, LinkedInin omista ohjeista.

Itselläni löytyy suomeksi ja englanniksi ja niitä hallinnoidaan siis saman profiilin kautta, sinun ei siis tarvitse tehdä tuplatyötä.

5. Kokemusosio konkretisoi osaamista

Tittelien ja päivämäärien lisäksi kannattaa kertoa myös lyhyesti, mitä työtehtäviisi on kuulunut ja mitä olet saanut aikaan. Tämä tekee profiilistasi kiinnostavamman ja vakuuttavamman.

Lisää profiiliisi linkkejä esimerkiksi organisaation verkkosivuilta löytyviin case-esimerkkeihin ja mainitse lyhyesti oma roolisi niissä.

Tarkista myös, että aiemmat työnantajat ja oppilaitokset on merkitty oikein. Nyrkkisääntö: jos logo näkyy profiilissasi, linkitys on kunnossa (katso kohta 2).

Huom! Jos urasi on jo pitkällä, voit karsia vanhoja kesätöitä ja muita epäolennaisia työkokemuksia.

Tiedonnugetti: LinkedIn:stä löytyy oma osio vapaaehtoistyölle (Volunteering) ja sitä kannattaa hyödyntää! Itseltäni löytyy esimerkiksi järjestöjen hallituspestit kyseisestä osiosta.

6. Linkitä varmasti oikea työnantaja

Varmista, että LinkedIn-profiilisi näyttää työpaikkasi oikein. Tämä voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta ei ole sitä. Yllättävän moni on jättänyt työnantajansa merkitsemättä tai merkinnyt sen väärin. Varmista siis, että olet linkittänyt oikean työnantajan!

Kun olet lisäämässä työnantajaa, sinun on hyvä varmistaa, että oma profiilisi linkittyy työnantajasi LinkedIn-sivuun oikein. Ei riitä, että pelkästään kirjoitat Company or organization -tekstikenttään työnantajaksesi “työpaikka X”, vaan sinun tulee valita LinkedInin ehdottamista yrityssivuista oikea ja klikata sen kohdalta.

Kannattaa ottaa huomioon, että monilla yrityksillä on arkisessa puheenparressa hieman eri nimi kuin mikä on heidän virallisen LinkedIn-sivunsa nimi. Usein törmää tapauksiin, joissa yrityksen virallinen nimi on vaikkapa “Yritys Oyj”, mutta LinkedInistä löytyy siellä työskenteleviä ihmisiä, jotka ovat profiileissaan merkinneet työnantajakseen “Yritys Oyj” tai “Yritys Group”. Niinpä he näyttävät LinkedInin silmissä työskentelevän eri yrityksissä, vaikka todellisuudessa he istuisivat vierekkäin samassa konttorissa.

Voit varmistua onnistuneesi, kun profiilisi näyttää työnantajasi oikean logon!

(Epävarmoissa tilanteissa tee kuten minä: käyn yrityksen nettisivuilla ja etsin LinkedIn-tilin login ja klikkaan. Näin pääset oikeille sivuille ja voit tarkistaa, että linkität oikean tilin postaukseen. Terkuin googletuksen Sherlock Holms.)

7. Viimeinen silaus: kansikuva

Kansikuva antaa profiilillesi viimeistellyn ilmeen. Tarkista, onko organisaatiollasi tarjolla valmiita brändin mukaisia LinkedIn-kansikuvia työntekijöiden käyttöön. Jos ei, valitse sopiva oma kuva, mutta muista tekijänoikeudet!

Suositeltu koko kansikuvalle on 1584 x 396 pikseliä, ja kuvaa voi säätää LinkedInissä oikeaan kohtaan.

Profiili on kunnossa – mitä seuraavaksi?

Kun profiilisi on päivitetty, on aika aktivoitua! Jaa ajatuksiasi, osallistu keskusteluihin ja kommentoi kiinnostavia aiheita. LinkedIn toimii kuten mikä tahansa somekanava – saat siitä irti sen verran, kuin olet valmis panostamaan.

Onnea matkaan!

Blogi on julkaistu ensimmäisen kerran Excellence Finlandin blogissa, jossa työskentelen yhteisömanagerina.