On pomoja, jotka näyttävät suuntaa ja luottavat siihen, että tiimi osaa kulkea sen. Ja sitten on pomoja, jotka seisovat olkapään takana katsomassa, miten liikutat hiirtä. Ensimmäisessä tapauksessa syntyy tulosta ja työrauhaa. Jälkimmäisessä syntyy vain ahdistusta, turhautumista ja tarpeetonta viivettä.

Mikromanageraava pomo pilkkoo työn niin pieniksi palasiksi, ettei kukaan enää lopulta muista, mitä oltiin oikeasti tekemässä. Hän haluaa hyväksyä jokaisen sähköpostin, jokaisen rivin ja päätöksen, jonka voisi aivan hyvin tehdä ilman häntä. Se on kuin yrittäisi pelata jalkapalloa valmentajan seistessä kentällä vieressä kertomassa, milloin saat potkaista palloa. NYT!

Kun luottamus puuttuu, oma-aloitteisuus kuolee. Vastuu tuntuu vitsiltä, jos se tarkoittaa raportointia Wordin marginaaleista ja fonttivalinnoista. Ex-pomona voin sanoa: silloin ei johdeta työtä vaan egoa.

Hyvä johtaja ymmärtää, että tiimi tarvitsee tilaa käyttää osaamistaan. Mikromanageraava pomo taas käyttää aikansa siihen, että ohjeistaa, miten paperiliitin kannattaa kiinnittää ja yllättyy, kun tiimi ei syki innosta.

Mikromanagerointi on kontrollointia, ei johtamista.

Se kertoo usein siitä, ettei pomon oma työ pysy hallussa. Ja jos ei osaa johtaa itseään, on vaikea johtaa muitakaan. Silloin tie mikromanageerauksen pimeälle polulle on lyhyt.

Siellä ei johdeta tiimiä. Siellä ajetaan se hiljalleen pysähdyksiin.