Vuodenvaihde tuo mukanaan muutoksen, joka on tuntunut jo hetken oikealta. Luovun Tietoturva ry:n hallituspaikasta, mutta en yhteisöstä. Tämä ei ole niinkään hyvästit, vaan roolin vaihtuminen toisenlaiseksi.

Liityin aikoinaan hallitukseen ollessani töissä Software Finlandilla. Kiinnosti nähdä ala, jota kohtaan tunsin kasvavaa uteliaisuutta, mutta tehdä se vapaaehtoisena, ilman organisaation rajoja. Houkutti myös se, että tähän rooliin kytkeytyy niin paljon viestintää, markkinointia ja yhteisöllisyyttä. Ja rehellisesti: ihmiset olivat mukavia, joten kynnys tulla mukaan oli matala.

Hallitustyö on näyttänyt minulle monenlaisia puolia, myös sellaisia, joita ei ehkä heti arvaisi. On ollut hauska seurata, miten miesvetoinen yhteisö toimii verrattuna naisvetoiseen. Pienet erot kulttuurissa ja dynamiikassa ovat välillä naurattaneet, välillä opettaneet ja aika usein tehneet kummankin puolen vahvuudet näkyviksi.

Silti on tullut se hetki, kun työkiireet vievät voiton. Kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa, eikä tarvitsekaan. Siksi siirryn kevyempään rooliin, joka istuu tämänhetkiseen arkeeni paremmin. Jatkan blogien parissa, sekä kirjoittajana että blogien koordinoijana. Se tuntuu luontevalta jatkolta. Tai ehkä enemmänkin juurevalta: sama maa, uudet työkalut.

Blogeissa haluan pureutua siihen, mikä minua on jo pitkään kiehtonut. Yhteisöjen resilienssi. Se ainainen kysymys siitä, miksi jotkut yhteisöt selviävät myrskyistä vahvempina ja toiset eivät jaksa kovin pitkälle. Tietoturvaan liittyy paljon enemmän kuin teknologia. Se on ihmisiä, rakenteita, luottamusta ja arkea. Niistä haluan kirjoittaa.

Ja yhteisölle, jonka parissa olen saanut kasvaa ja oppia, haluan sanoa tämän: eteenpäin sanoi mummo lumessa. Jatketaan matkaa yhdessä, vaikka kuljen tästä eteenpäin hieman eri polkua pitkin.