Olen viime vuosina pohtinut paljon sitä, miksi jotkut työpaikat tuntuvat hyviltä ja toiset eivät. Ei niin, että joku olisi ilkeä tai työ itsessään huonoa, vaan jotenkin hankalaa olla oma itsensä. Toisissa paikoissa on helpompaa hengittää. Toisissa taas huomaan, että ihmiset varovat. He laskevat, mitä kannattaa sanoa ja mitä ei. Ja jos jotain olen oppinut, se on tämä: varovaisuus on kallista.

Kun törmäsin Työterveyslaitoksen Kaikki mukaan -materiaaliin, nyökyttelin. Se sanoi ääneen sen, minkä olen nähnyt työssäni monta kertaa. Psykologinen turvallisuus ei ole mikään pehmeä HR-sanapari. Se on ihan perustava juttu, joka vaikuttaa kaikkeen muuhun.

Materiaali löytyy täältä: https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/monimuotoisuus-ja-inklusiivisuus-asiantuntijaorganisaatiossa/kaikki-mukaan-yhteisollisyyden-ja-verkostojen-rakentaminen

Pienet merkit kertovat paljon

Turvattomuus ei yleensä tule ovesta sisään rumpujen kanssa. Se hiipii arkeen pieninä asioina: joku jättää sanomatta idean, joka voisi oikeasti olla hyvä. Joku ei uskalla kysyä apua, vaikka tietää tarvitsevansa sitä. Joku vetäytyy hiljaiseksi, koska kokee olevansa väärässä seurassa tai vääränlainen.

Kaikki tekevät kyllä työnsä, mutta työn luonne muuttuu. Ihmiset alkavat suojata itseään. Ja kun ihminen suojaa itseään, hän ei enää tuo kaikkea osaamistaan näkyväksi.

Ja sen mukana jää syntymättä myös ne uudet ratkaisut, joihin suomalaisilla ei oikeasti olisi varaa luopua. Resurssit ovat niukat, paine kasvaa ja silti pitäisi rakentaa jotakin kokonaan uutta, joka kantaa tätä maata tulevaisuuteen. Yksikin hiljennetty idea voi olla menetetty mahdollisuus.

Yhteisömanagerin silmin työrauha syntyy luottamuksesta

Olen työurani aikana tottunut tarkkailemaan ilmapiiriä. Yhteisömanagerina näen nopeasti, miten ihmiset suhtautuvat toisiinsa. Hyvä tunnelma ei synny siitä, että kaikki ovat samaa mieltä. Se syntyy siitä, että ihmiset uskaltavat olla eri mieltä ilman pelkoa nolauksesta.

Kun ilmapiiri on turvallinen, energia ei mene varomiseen. Se menee ajatteluun, oivalluksiin ja siihen, että ihminen uskaltaa sanoa ääneen sellaista, mikä ei ole valmista. Turvallisuus tuntuu pienissä hetkissä. Joku kysyy, ehtisitkö vilkaista nopeasti. Joku kertoo virheen saman tien, koska tietää, ettei sitä käytetä häntä vastaan. Joku tulee mukaan keskusteluun, vaikka ei tunne kaikkia.

Työterveyslaitoksen materiaali antaa tähän hyviä pieniä muistutuksia. Asioita, joihin voi vaikuttaa jo tänään: kuka jää hiljaiseksi, kenelle ei löydy sopivaa hetkeä kertoa ajatuksesta, kuka tarvitsee vähän enemmän tukea tullakseen osaksi joukkoa. Nämä ovat pieniä inhimillisiä tekoja, joiden vaikutus on iso.

Jos haluat miettiä tätä omassa työssäsi

• Miltä psykologinen turvallisuus näyttää sinun tiimissäsi?
• Mihin asioihin ihmiset uskaltavat tarttua ja mitä he varovat?

Jos haluat pohtia aihetta tai sparrata sen rakentamisesta, jatkan mielelläni keskustelua. Yhteisöjä ei rakenneta yksin.