Työyhteisöissä tapahtuu yllättävän usein sama ilmiö: joku yrittää tehdä arjesta selkeämpää ja reilumpaa, mutta viesti tulkitaan uhaksi. Selkeys ei tulekaan kuulluksi selkeytenä, vaan hyökkäyksenä. Ja silloin keskustelu saattaa hypätä pois itse tilanteesta suoraan ihmiseen.
Kun puhe siirtyy teoista henkilöön, ollaan jo kaukana siitä, mistä alun perin oli tarkoitus puhua.
Usein ristiriita ei synny siitä, mitä sanotaan, vaan turvan puutteesta. Kun toiselle selkeys tuntuu uhalta, keskustelun ensimmäinen tehtävä ei ole ratkaista asiaa, vaan rakentaa tila, jossa siitä voi ylipäätään puhua.
Miksi luottamus on niin herkkä kohta?
Luottamus on työelämässä vähän kuin käyttöjärjestelmä. Kun se toimii, kukaan ei ajattele sitä. Kun se takkuaa, kaikki alkaa hidastua. Ihmiset varovat, oletukset lisääntyvät ja pienistäkin asioista tulee raskaita.
Siksi lauseet, jotka kyseenalaistavat luottamuksen, osuvat syvälle. Ne eivät kommentoi yksittäistä tekoa, vaan ihmistä. Ja koska ne ovat väite ihmisestä, ne helposti sulkevat keskustelun juuri silloin, kun sitä eniten tarvittaisiin.
Olen itse tottunut ajattelemaan luottamusta aika arkisesti. Se rakentuu siitä, että sanotaan asiat ääneen, pidetään lupaukset ja korjataan kurssi, jos jokin menee vinoon. Luottamus ei minulle tarkoita sitä, että aina ollaan samaa mieltä. Se ei myöskään tarkoita täydellisyyttä, vaan sitä, että vaikeatkin asiat voi käsitellä asiallisesti.
Mutta kaikki eivät kuule luottamusta samalla tavalla.
Kun puhetavat törmäävät
Yksi työelämän aliarvostetuimpia taitoja on erottaa toisistaan sisältö ja sävy. Joskus sanoma on järkevä, mutta sävy osuu arkaan kohtaan. Joskus sävy on ystävällinen, mutta sisältö jää epäselväksi. Ja joskus molemmat ovat kohdallaan, mutta toinen tulkitsee kaiken silti omien kokemustensa läpi.
Itse olen selkeyden puolella. En siksi, että haluaisin olla kylmä, vaan siksi että selkeys tuntuu reilulta: asiat nimetään, jotta niihin voidaan tarttua. Vaikea asia ei jää ilmaan. Kenenkään ei tarvitse arvailla, mistä saa puhua tai mitä mieltä saa olla. Asiat voi myös kertoa lempeästi ja kohteliaasti, vaikka ne sanoitetaan suoraan.
Mutta jos toiselle selkeys tarkoittaa kontrollia, kasvojen menettämistä tai sitä, että hänen asemansa horjuu, silloin selkeys alkaa tuntua uhalta. Ja uhka synnyttää puolustusreaktion. Silloin keskustelu voi liukua nopeasti tekojen käsittelystä ihmisen arviointiin.
Se on inhimillistä, mutta se ei ole rakentavaa.
Kuka oli oikeassa?
Kun riskin tunne aktivoituu, keskustelu ei ole enää miten korjataan tämä. Se on kumpi voittaa. Toinen alkaa suojella asemaansa. Toinen alkaa suojella oikeuttaan sanoa ääneen se, minkä näkee. Molemmat voivat kokea olevansa oikeassa, ja silti kumpikaan ei tule kuulluksi.
Silloin keskustelun ensimmäinen tehtävä ei ole ratkaisu, vaan turvan rakentaminen.
Turva ei tarkoita, että vaikeat asiat lakaistaan maton alle. Se tarkoittaa, että sovitaan pelisäännöt: puhutaan teosta, ei ihmisestä. Kysytään ennen kuin tulkitaan. Pidetään kiinni siitä, että jokaisella on oikeus omaan näkökulmaansa ilman, että siitä rangaistaan.
Turva on se, mikä mahdollistaa rehellisyyden.
Miten eteenpäin?
Tässä kohtaa moni huomaa turhauttavan asian: voi tehdä “kaiken oikein” ja silti tulla ymmärretyksi väärin. Silloin kysymys ei ole enää siitä, miten muotoilee lauseensa, vaan siitä, onko keskustelulle olemassa yhteinen turvallinen tila.
Jos haluaa lisätä mahdollisuutta hyvään keskusteluun, kolme asiaa auttaa usein:
- Ensimmäinen on kertoa aiempaa selvemmin, miksi asian ottaa esiin: mitä toivoo tapahtuvan ja mihin ei ole pyrkimässä.
- Toinen on pelisäännöt, ja niissä kannattaa olla tiukka. Puhutaan tilanteesta, vaikutuksista ja toiminnasta. Ei ihmisen luonteesta. Jos keskustelu liukuu leimoihin, se pysäytetään rauhallisesti ja tuodaan takaisin asiaan.
- Kolmas on rytmi ja oikea hetki. Jos turvaa ei synny, kaikkea ei tarvitse ratkaista siinä heti. Voi ottaa aikalisän, ehdottaa selkeää jatkoa ja tarvittaessa siirtää keskustelun sellaiseen muotoon, jossa pysytään asiassa.
Selkeys on välittämistä
Selkeys on välittämistä. Se on tapa pitää huolta siitä, että työ voi olla reilua ja ennakoitavaa. Että ihmiset tietävät, missä mennään. Että ongelmat eivät kasva varjoissa.
Luottamus ei synny siitä, että kaikki on helppoa. Luottamus syntyy siitä, että vaikeasta voi puhua asiallisesti.
Ja jos joskus huomaa olevansa tilanteessa, jossa selkeys tulkitaan uhaksi, tietää mistä aloittaa. Ei ratkaisusta, vaan tilasta, jossa ratkaisua voidaan etsiä yhdessä.
