Joskus hyvä teksti tekee sen, mitä yksikään raportti ei saa aikaan: se siirtää katseen oikeaan suuntaan.

Luin hiljattain Lasse Girsin ja Antti Ranniston (Solita) artikkelin We got it wrong. Data isn’t about decision making. ja huomasin ajattelevani kahta asiaa yhtä aikaa. Ensimmäinen: vihdoin joku sanoo tämän suoraan. Toinen: ai että tämä osuu.

Teksti on napakka ja ajatuksia herättävä, koska se tekee yhden liikkeen, jota organisaatioissa tehdään liian harvoin. Se nostaa datan rinnalle sen, mikä usein jätetään sivulauseeseen, vaikka se on koko tarina: ihminen. Kulttuuri. Käytös. Arjen sosiaalinen dynamiikka.

Ja juuri nyt on aika ottaa ne tosissamme. Ei siksi, että “pehmeät asiat” olisivat kivoja, vaan siksi, että ilman niitä mikään ei liiku.

Me haluamme uskoa, että tieto tekee meistä parempia

Datahankkeiden peruslupaus on kaunis. Kun ihmisillä on tarpeeksi tietoa, he tekevät parempia päätöksiä. Ja kun päätökset paranevat, organisaatio toimii paremmin.

Tässä kohtaa tekee mieli nyökätä, kaataa kahvia ja jatkaa kalenteriin seuraavaan palaveriin.

Mutta Girs ja Rannisto muistuttavat yhdestä arjen tosiasiasta: ihminen ei elä ensisijaisesti päätöksentekijänä. Ihminen elää toimijana. Tekijänä. Sellaisena, joka hoitaa päivänsä intuition, rutiinien ja ympäristön normien varassa, ja perustelee vasta sitten, kun joku kysyy “miksi”.

Järkeily tulee usein perässä. Jos tulee.

Perustelut ovat sosiaalista valuuttaa

Tämä on se kohta, jossa teksti osuu erityisen lujaa työelämään.

Emme aina rakenna syitä ohjataksemme omaa toimintaamme. Rakennamme syitä, jotta selviämme sosiaalisesti. Jotta näytämme järkeviltä. Jotta olemme uskottavia. Jotta emme joudu siihen kiusalliseen kohtaan, jossa joku katsoo ja sanoo: “Hetkinen. Mihin tämä oikein perustuu?”

Työelämä on täynnä tilanteita, joissa ihminen arvioi ensin sosiaalisen todellisuuden: mitä tässä voi sanoa, mikä on turvallista, millä tästä selviää kuivin varpain, kenen mielipidettä kannattaa varoa, millä argumentilla tämä näyttää järkevältä.

Kun tähän ympäristöön kaadetaan lisää dataa, vaikutus ei ole automaattisesti parempi päätöksenteko. Usein syntyy vain parempia perusteluja.

Silloin data ei muuta käytöstä. Se selittää sen. Ja se on inhimillistä.

“Kulttuuri on este” on usein siisti tapa siirtää katse pois itsestä

Kun data- ja analytiikkahankkeet eivät tuota odotettua arvoa, selitykseksi nostetaan helposti kulttuuri. Tekniikka toimii, raportit pyörivät, dashboardit kiiltävät. Silti mikään ei muutu.

Sitten todetaan: kulttuuri esti.

Se kuulostaa siistiltä. Se kuulostaa siltä kuin ongelma olisi jossain muualla. Ihmisissä. “Muutosvastarinnassa”. Jossain vaikeasti määriteltävässä.

Girs ja Rannisto kääntävät tämän oikein päin. Kulttuuri ei ole sivutekijä, joka hankaloittaa “oikeaa tekemistä”. Kulttuuri on sitä, mitä organisaatiossa oikeasti tehdään: käytäntöjä, tapoja, normeja ja arjen valintoja.

Jos halutaan muutosta, täytyy muuttaa käytöstä. Ja jos halutaan muuttaa käytöstä, täytyy ymmärtää ihmistä.

Seuraavan kerran, kun joku sanoo “kulttuuri esti”, pysähdy hetkeksi. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Kenen arjessa muutos ei mahdu elämään, missä kohtaa se hajoaa ja mikä käytös pysyy sitkeästi paikallaan?

Koska kulttuuri ei ole sumu, jonka läpi pitää rämpiä. Se on joukko opittuja tapoja. Ja jos ne tavat on joskus opittu, ne voidaan myös opetella uudelleen. Se vain vaatii, että katsomme rohkeasti ihmistä.

Ensin ymmärrys, sitten mittarit

Organisaatiot rakastavat mitattavuutta. Se on ymmärrettävää. Mittari näyttää hallittavalta. Se tuntuu reilulta. Se antaa tunteen, että olemme tilanteen päällä.

Mutta kaikkea olennaista ei kannata aloittaa mittaamalla.

Miksi uusi toimintatapa jää käyttämättä? Missä kohtaa arkea muutos hajoaa? Mitä vältellään? Mitä pelätään? Mihin ei haluta koskea, vaikka pitäisi?

Tähän ei vastata dashboardilla. Tähän vastataan menemällä työn keskelle ja katsomalla, mitä oikeasti tapahtuu.

Girs ja Rannisto puhuvat “paksusta ymmärryksestä”: kontekstista, joka tekee datasta ylipäänsä käyttökelpoista. Minusta se on hyvä sana. Se muistuttaa, että numerot eivät ole todellisuus. Ne ovat kuva todellisuudesta. Ja kuvan tulkinta vaatii, että tunnet maiseman.

Muutos täytyy tehdä ihmiselle mahdolliseksi

Tässä kohtaa tekee mieli kiteyttää: data ei ole taikajuoma, joka muuttaa ihmisen.

Vaikuttavuus syntyy siitä, että suunnitellaan nimenomaan käytöstä: arjen rutiineja, sosiaalisia tilanteita, yhteistyön rakenteita, keskustelun tapoja.

Jos muutos ei mahdu arkeen, se jää kalvoihin. Ja jos muutos ei sovi ihmiselle, ihminen sovittaa sen pois.

Lue alkuperäinen teksti Solitalta

Jos data, muutos ja organisaatioiden arki kiinnostavat, lue alkuperäinen artikkeli täältä:

We got it wrong. Data isn’t about decision making.
Lasse Girs & Antti Rannisto (Solita), 23.3.2020
https://www.solita.fi/blogs/we-got-it-wrong-data-isnt-about-decision-making/