Useimmissa tapaamissani johtajissa on yksi yhdistävä piirre: he haluavat aidosti hyvää. Ei pelkästään organisaatiolle vaan tiimeille ja ihmisille, joiden varassa koko liiketoiminta lepää. He kuuntelevat, ottavat vastuuta ja pyrkivät reiluuteen. Eivät ole täydellisiä, mutta inhimillisiä.

Silti hyvät aikeet eivät aina kanna.

Jos toiminta perustuu reaktiivisuuteen ja ongelmiin tartutaan vasta, kun ne ovat jo ilmeisiä, ollaan nopeasti tilanteessa, jossa ennakointi ei ole enää edes vaihtoehto. Kaikki energia kuluu tulipalojen sammutteluun, samalla kun hiljaiset signaalit hukkuvat taustakohinaan.

Kun koko tekeminen perustuu jatkuvaan reagointiin, syntyy kierre, jossa tulevaisuus kutistuu kriisien mittaiseksi. Ennakointi muuttuu etäiseksi muistoksi, jota muistellaan juhlapuheissa, ei arjen päätöksissä.

Ennakointi ei ole asia, joka hoituu sivulauseessa tai “sitten kun ehditään”. Se vaatii suuntaa, päätöksiä ja sen tunnustamista, että myös epävarmuus tarvitsee johtamista.

Jos kaikkeen suhtaudutaan tyylillä “katsotaan sitten, kun ongelma tulee vastaan”, jää monta asiaa näkemättä. Ja kun ei nähdä, ei johdeta. Silloin koko kulttuuri oppii, että asioihin tartutaan vasta, kun joku jo väsyy niiden kantamiseen. Eikä silloin ole reilua ihmetellä, miksi joku vaikenee.

Johtaminen on suunnan näyttämistä silloinkin, kun näkyvyys on nolla. Kykyä toimia, kun ongelmat eivät vielä huuda, mutta raapivat jo hiljaa. Ja ennen kaikkea: se on reiluutta. Etupainotteisesti, ei pyytäen.

Monessa tiimissä on aina se yksi, joka näkee mutkat ennen muita. Hän ei ehkä nosta meteliä, mutta yrittää kertoa, kun vielä ehtii. Nostaa huolia palavereissa, muistuttaa, ehdottaa ratkaisuja, varmistaa, että kaikki olisi kunnossa. Hän luultavasti yrittää rakentaa varmuutta sinne, missä muut vielä kulkevat toiveen varassa.

Mutta jos nämä havainnot jäävät ilman vastakaikua, ei ole ihme, jos keskusteluyhteys katkeaa. Ennakointi ei synny yksin, eikä kukaan jaksa olla näkijä loputtomiin, jos kukaan ei kuuntele.

Koko organisaatio rakentaa kulttuuria, mutta suunta määräytyy sieltä, mistä esimerkki annetaan. Havainnot pitää ottaa tosissaan ja niiden on oltava kaikkien yhteinen asia. Ennakointi toimii vain, jos joku kuuntelee silloin, kun joku toinen näkee.