Kun on ollut sekä päätöksentekijänä että johdettavana, organisaation dynamiikkaan alkaa suhtautua eri tavalla. Kaikki eivät ehkä hahmota, mitä kulissien takana tapahtuu, mutta kun olet itse joutunut ratkomaan työlainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä, kantamaan vastuuta palkkauksesta ja henkilöstön hyvinvoinnista, katse muuttuu terävämmäksi.

Kun tietää, mitä hyvän johtamisen pitäisi olla, huonoa johtamista ei enää selitä pois ”näin asiat nyt vain ovat” -ajattelulla. Osaamattomuus, epäselvät vastuut tai henkilöstön sivuuttaminen päätöksenteossa eivät ole sattumaa, vaan seurauksia valinnoista – tai niiden puutteesta. Aiempi kokemus tuo perspektiiviä: tämä ei ole kohtalo, vaan korjattavissa oleva ongelma.

Omat ja muiden oikeudet eivät ole neuvoteltavissa

Kun on itse huolehtinut sopimuksista, työehdoista ja lainmukaisista käytännöistä, huomaa nopeasti, jos joku yrittää pelata järjestelmää vastaan. Ei ole enää kyse vain omasta asemasta, vaan laajemmasta oikeudenmukaisuudesta. Sen jälkeen kynnys vaieta madaltuu – ja rohkeus nostaa ääni kasvaa.

Joskus huono kulttuuri naamioidaan ”meillä on aina toimittu näin” -perinteeksi. Kun tietää, että toisenlaiset tavat ovat mahdollisia ja jopa kannattavampia, ei enää niele mitä tahansa. Ongelmallinen ilmapiiri ei ole yksilön ongelma, vaan koko organisaation vastuulla – ja jokainen työntekijä vaikuttaa siihen, hyväksymällä tai haastamalla.

Kun on nähnyt johtamisen kaikki puolet, sokeat pisteet vähenevät. Silloin tietää, milloin kannattaa jäädä ja milloin on parempi kävellä pois. Ja ennen kaikkea – miksi huonoa johtamista ei kannata sietää.