Oletko koskaan istunut tapahtumassa, jossa puhuja puhuu jostain, mutta ei sinulle? Aiheet saattavat olla kiinnostavia, mutta jokin ei osu. Sanat eivät pysähdy. Yleisö nyökyttelee kohteliaasti, mutta katseet lipsuvat puhelimiin.

Usein syy ei ole puhujassa eikä sisällössä. Syy on siinä, että kohderyhmä on unohtunut tai hukassa.

Liian moni puheenvuoro jää hyvästä sisällöstään huolimatta vaille vaikutusta. Syy on monesti siinä, ettei kukaan ole pysähtynyt kysymään, kuka puheenvuoron oikeasti kuulee. Kun ohjelma suunnitellaan kohderyhmää kohti, se ei vain osu, se jää mieleen.

“Yleisölle” ei voi puhua

Kun alan suunnitella tapahtuman ohjelmaa, en kysy ensin: mistä haluamme puhua? Kysyn: Kuka tulee paikalle ja mitä hän toivoo vievänsä mukanaan?

Jos yleisössä on toimitusjohtajia, ei riitä, että aihe “kiinnostaa kaikkia”. Pitää tietää, mikä heidän työssään on nyt vaikeaa. Mitä on heidän pöydällään juuri nyt? Mikä saa pysähtymään tai nyökkäämään hiljaa?

Usein puheenvuoroissa puhutaan siitä, mikä on meille tärkeää organisaationa. Mutta entä se toinen puoli: osallistuja? Hänen työroolinsa, näkökulmansa, arjen realiteettinsa?

Jos sitä ei tunneta, ohjelmasta tulee helposti kokoelma puheenvuoroja, jotka jäävät vaille vastaanottajaa. Ne voivat olla asiallisia, hyvin valmisteltuja ja täynnä tietoa, mutta jos ne eivät resonoi, ne eivät myöskään jää mieleen.

Kohdennus tarkoittaa kunnianhimoa

Kun sanotaan, että puheenvuoro on “kaikille sopiva”, se kuulostaa hähmäiseltä. Tapahtumissa se usein tarkoittaa, että on vedetty varman päälle, hiottu kulmat pois ja näkökulma on pyöreäksi puleerattu.

Kohderyhmän määrittely on palvelua paitsi puhujalle myös osallistujalle. Se on lupaus siitä, että tämä puheenvuoro ei ole sattumaa, vaan tehty harkitusti juuri sinulle, juuri tähän tilanteeseen.

Tuottajana en kysy: mikä aihe olisi kiinnostava? Kysyn: kenelle tämä puheenvuoro on merkityksellinen?

• Jos aihe on sama kaikille, näkökulma ei voi olla.
• Jos tavoitteena on vaikuttavuus, on uskallettava rajoittaa.
• Jos halutaan, että jokin jää mieleen, on puhuttava tavalla, joka saa pysähtymään.

Tämä vaatii työtä. Joskus myös sitä, että sanon: “tämä puheenvuoro ei ole meille”. Jokainen tapahtuma ei ole jokaiselle, eikä kaikkien tarvitse puhua kaikille.

Se hetki, kun yleisö kuuntelee hiljaa, ei johdu aina pelkästään esiintyjän karismasta. Se johtuu siitä, että yleisö myös tunnistaa, että tämä on minua varten. Tämä on minulle.

Jos ohjelma ei vastaa tähän kokemukseen, koko tapahtuman vaikuttavuus jää ohueksi vaikka tekniikka toimisi ja tilaisuus menisi muuten hyvin. Siksi tuottajan tärkein kysymys on kenelle tämä puheenvuoro on oikeasti tarkoitettu?

Lukuvinkki: Unohda massat, keskity merkitykseen & Mitä tehdä, kun yhteisö hiljenee?