Kaupallistaminen on yhteisön kirosana – mutta sen ei tarvitse olla

Opiskellessani pari vuotta sitten vietin aikaa kulttuuriväen kanssa. Olin varma, että jos olisin maininnut sanan ”kaupallistaminen,” olisin joko syttynyt liekkeihin tai minua olisi syytetty sieluni myymisestä ja itseni uhraamisesta kaupallisuuden alttarille. Hymähtelen vieläkin mielikuvalle, jossa minut leimataan jonkinlaiseksi kapitalismin viestinviejäksi vain siksi, että ajattelen taloudellista kestävyyttä. Mutta totuus on, ettei kaupallistaminen ole mikään synti – päinvastoin, se on olennainen osa elinvoimaisten yhteisöjen toimintaa, oli kyseessä sitten yritys, järjestö tai muu organisaatio.

Kaupallistaminen herättää tunteita, etenkin yhteisöissä, jotka rakentuvat intohimon, oppimisen tai muun merkityksellisen asian ympärille. Usein se nähdään kylmänä bisnestekona, joka voi pilata yhteisön arvot ja inhimillisyyden. Mutta onko se todella kirosana – vai voisiko sitä katsoa toisesta näkökulmasta?

Moni ajattelee, että yhteisön on oltava kaupallisuudesta vapaa pysyäkseen aitona ja luotettavana. Ymmärrettävää, mutta samalla meidän on muistettava, että harva organisaatio toimii täysin hyväntekeväisyyspohjalta. Jopa järjestöt, joiden perimmäinen tavoite on edistää hyvää, tarvitsevat tuloja toimiakseen. Ne keräävät lahjoituksia, järjestävät varainkeruutapahtumia ja myyvät palveluita jäsenilleen – kaikki tämä sen yhteisön avulla, joka sitoutuu järjestön arvoihin ja tavoitteisiin.

Miksi se tuntuu pahalta?

Kaupallistaminen voi tuntua pahalta silloin, kun se koetaan tunkeutumisena yhteisön luontevaan toimintaan. Tunne syntyy usein silloin, kun taloudelliset intressit alkavat ohjata keskusteluja tai päätöksiä tavalla, joka saa jäsenet tuntemaan, että heitä hyödynnetään enemmän välineinä kuin aktiivisina toimijoina. Tällöin kaupallistamisen ensisijainen tarkoitus ei ole lisäarvon tuominen yhteisölle, vaan pikemminkin vain voiton maksimointi. Se jättää täysin ymmärrettävästi jäsenille kylmän jälkimaun.

Mutta kaupallistamisen ei tarvitse olla näin. Parhaat yhteisöt ymmärtävät, että kaupallistaminen ei ole itseisarvo, vaan tapa vahvistaa yhteisön toimintaa ja tuoda jäsenille lisää mahdollisuuksia.

Konkreettista hyötyä, ei kuppaamista

Kun yhteisö kasvaa ja kehittyy, tulee väistämättä tarve miettiä, miten toimintaa ylläpidetään pitkällä aikavälillä. Tämä ei tarkoita, että yhteisön arvot tulisi uhrata – päinvastoin. Hyvin suunniteltu ansaintamalli voi tarjota jäsenille lisäarvoa.

Ajatellaan vaikka järjestöjä: vaikka ne eivät tavoittele voittoa, niiden on silti katettava kulunsa ja hankittava resursseja jatkaakseen hyvän tekemistä. Siksi ne turvautuvat lahjoituksiin, palveluihin ja jäsenmaksuihin – tapoihin, joilla yhteisön tukea käytetään toiminnan rahoittamiseen. Tämä ei ole vain selviytymistä, vaan keino kasvaa ja tehdä entistä enemmän hyvää.

Sen sijaan, että kaupallistamista pidettäisiin yhteisön kirosanana, voisimme tarkastella sitä työkaluna, joka mahdollistaa yhteisön kestävän kasvun. Kun se tehdään yhteisön arvoja kunnioittaen ja jäsenten tarpeita palvellen, se ei ole vain hyväksyttävää – se on hyödyllistä ja jopa välttämätöntä.

In